Mikä tulevaisuus?
Digiteknologian pitäisi tarjota mielettömät mahdollisuudet tasavertaistaa hyvinvointia ja tuottaa kaikille saavutettavia palveluita kustannustehokkaasti. Tulevaisuutemme näyttää kuitenkin päinvastaiselta. Digiturvataidot eriarvoistavat meitä.
Osa meistä hyötyy internetistä ja teknologiasta, ja osa on vaarassa jäädä digitaalisen hyvinvointiyhteiskunnan ulkopuolelle. Jotkut meistä osaavat turvata yksityisyytensä netissä, ja ovat immuuneja informaatiovaikuttamiselle. Toiset luovuttavat arkaluontoisiakin henkilötietojaan ja ovat valetiedon vietävissä.
Digiturvataitojen epäyhdenvertaisuus uhkaa meidän kaikkien turvallisuutta. Se miten nyt toimimme, määrittää meidän kaikkien henkisen, taloudellisen ja fyysisen turvallisuuden jatkossa.

Mikä #kansalaiskyberteko
Kansalaiskyberteot ovat pieniä tekoja, joilla on suuri vaikutus. Kansalaiskyberteoilla lujitamme yhteiskuntaamme pitämällä huolen siitä, että jokaisella meistä on riittävät digiturvataidot. Oppimalla suojelemaan itseäsi ja läheisiäsi, suojelet meitä kaikkia.
Kampanja käynnistyy 3.1.2023 ja jatkuu läpi vuoden.

Miten organisaationi voi osallistua?
PIENESTI: Viesti Kansalaiskyberteosta sisäisesti ja haasta koko henkilöstö mukaan.
ENEMMÄN: Kerro organisaatiosi osallistumisesta sosiaalisessa mediassa ja haasta asiakkaasi ja kumppanisi mukaan. Voit jakaa organisaatiosi sosiaalisessa mediassa myös työntekijöiden #kansalaiskyberteko –postauksia. Työntekijän luvan kanssa tietysti!
ISOSTI: Ota yhteyttä, ja mietitään yhdessä!
Osallistumalla isosti saat logon kummigalleriaan.

Miten voin osallistua itse?
1
2
3
Miten voin osallistua itse?
1
2
3
#1 SOMESIIVOUS
#1 SOMESIIVOUS
Tsekatkaa nämä jutut yhdessä. Lapsen puhelinta ei saa oma vanhempikaan ilman painavaa syytä tutkia salaa.
- Ovatko tilit riittävän anonyymit? Tarkistakaa, ettei profiilista tai nimimerkistä käy ilmi koko nimeä, ikää, puhelinnumeroa, asuinpaikkaa tai muita henkilötietoja. Tunnistettavia kasvokuvia on syytä välttää.
- Ovatko tilien yksityisyysasetukset riittävät? Turvallisinta on rajoittaa sisältö vain kavereiden nähtäväksi. Tuntemattomilla ei pitäisi olla pääsyä lapsen kaverijoukkoon. Lapsen sijaintitietojen jakamista on syytä rajoittaa. Jotkut pelitkin keräävät niitä turhaan.
Tsekatkaa nämä jutut yhdessä. Nuoren puhelinta ei saa oma vanhempikaan ilman painavaa syytä tutkia salaa.
- Ovatko tilit riittävän anonyymit? Turvallisinta on, jos ei julkisesta profiilista tai nimimerkistä käy ilmi koko nimeä, ikää, puhelinnumeroa, asuinpaikkaa tai muita henkilötietoja.
- Ovatko tilien yksityisyysasetukset riittävät? Turvallisinta on rajoittaa sisältö vain kavereiden nähtäväksi. Tuntemattomilla ei pitäisi olla pääsyä lapsen kaverijoukkoon. Nuoren sijaintitietojen jakamista on syytä rajoittaa. Jotkut pelitkin keräävät niitä turhaan.
Tsekatkaa nämä jutut yhdessä. Toisen puhelinta ei saa oma huoltapitävä läheinenkään tutkia salaa ilman painavaa syytä.
Ovatko sometilinne riittävän anonyymit? Mitä tietoja julkisesta profiilista tai nimimerkistä käy ilmi? Olisiko joitain tietoja, esim. koko nimi, ikä syntymäpäivä, puhelinnumero tai asuinpaikka, syytä piilottaa?
Ovatko tilienne yksityisyysasetukset riittävät? Turvallisinta on rajoittaa sisältö vain kavereiden nähtäväksi. Sijaintitietojen jakamista kannattaa myös rajoittaa, ellei sille ole painavaa syytä.
Haasta muut mukaan
Kiillota sädekehääsi 😇: Jaa tekosi valitsemassasi somessa tunnisteella #kansalaiskyberteko. Voit halutessasi lisätä teon oman tunnisteen, #SOMESIIVOUS.
Tägää halutessasi kampanja @Kansalaiskyberteko (LinkedIn ja Facebook) tai @kyberteot (Twitter ja Instagram). Voit myös käyttää tunnisteita: #kansalaiskyberteko #digitaidot #medialukutaito #digiturva #cybercivicduty #digitalskills #medialiteracy #digisafety #civilcyberinsats #digitalafärdigheter #mediekunskap #digisäkerhet
Lisähaaste: Lisää postaukseesi kuva, josta auttamaasi henkilöä ei tunnista. Voit myös käyttää kampanjan kanavista löytyviä valmiita kuvia.
#2 LAITTEET LUKKOON
#2 LAITTEET LUKKOON
- Valitkaa yhdessä vaikeasti arvattava PIN-koodi, sormenjälkitunnistus tai kasvojentunnistus. Aikuiselle myös!
- Miettikää yhdessä, mikä on sopiva aika näytön aikakatkaisulle. Puhelimen joutuessa vääriin käsiin lyhyt aikakatkaisu vaikeuttaa puhelimeen pääsyä.
- Mitä vähemmän laitteella on tietoa, sitä pienempi riski laitteen häviäminen tai varastaminen on. Pohtikaa yhdessä, miten henkilökohtaiselta lapselle puhelimella olevat tiedot tuntuvat.
- Miettikää mitä lapsen laitteelta on syytä varmuuskopioida, siltä varalta että puhelin häviää tai se varastetaan.
- Valitkaa yhdessä vaikeasti arvattava PIN-koodi, sormenjälkitunnistus tai kasvojentunnistus.

- Mitä vähemmän laitteella on tietoa, sitä pienempi riski laitteen häviäminen tai varastaminen on. Pohtikaa yhdessä, miten henkilökohtaisilta puhelimella olevat tiedot tuntuvat.
- Miettikää mitä, minne ja miten nuoren laitteelta on syytä varmuuskopioida, siltä varalta että puhelin häviää tai se varastetaan.
- Valitkaa yhdessä vaikeasti arvattava pin-koodi, sormenjälkitunnistus tai kasvojentunnistus.

- Miettikää mitä, minne ja miten usein läheisen laitteelta on syytä varmuuskopioida, siltä varalta että puhelin häviää tai se varastetaan.
Haasta muut mukaan
Kiillota sädekehääsi 😇: Jaa tekosi valitsemassasi somessa tunnisteella #kansalaiskyberteko. Voit halutessasi lisätä teon oman tunnisteen, #LAITTEET LUKKOON.

#3 VAIHTAMALLA PARANEE
#3 VAIHTAMALLA PARANEE
- Tarkistakaa yhdessä, että salasanoissa ei ole käytetty kenenkään koko nimeä, syntymäaikaa, osoitetta tai muuta yksilöivää henkilötietoa.
- Tarkistakaa ovatko lapsen tiedot tai omat tietosi vuotaneet tietomurrossa, esimerkiksi haveibeenpwned.com palvelussa.
- Jos puhelinnumero tai mailiosoite on vuotanut tai salasanoja ei ole vaihdettu pitkään aikaan, vaihtakaa ne yhdessä. Keksikää tilalle lennokkaita salasanalauseita.
- Aikuinenkaan ei muista ulkoa montaa salasanaa. Salasanat voi tallentaa laitteelle, selaimeen tai salasananhallintaohjelmaan. Pääsalasanaa voi säilyttää turvallisessa paikassa kotona tai aikuisen salasanahallintaohjelmassa.

- Tarkistakaa ovatko nuoren tiedot tai omat tietosi vuotaneet tietomurrossa, esimerkiksi haveibeenpwned.com palvelussa.
- Jos puhelinnumero tai mailiosoite on vuotanut tai salasanoja ei ole vaihdettu pitkään aikaan, vaihtakaa ne. Auta nuorta tarvittaessa. Keksikää lennokkaita salasanalauseita yhdessä.

- Tarkistakaa yhdessä, että salasanoissanne ei ole käytetty kenenkään koko nimeä, syntymäaikaa, osoitetta tai muuta yksilöivää henkilötietoa.
- Tarkistakaa ovatko tietonne vuotaneet tietomurrossa, esimerkiksi haveibeenpwned.com palvelussa.
- Jos puhelinnumero tai mailiosoite on vuotanut tai salasanoja ei ole vaihdettu pitkään aikaan, vaihtakaa ne yhdessä. Auta tarvittaessa. Keksikää lennokkaita salasanalauseita yhdessä.
- Kukaan ei muista ulkoa montaa hyvää salasanaa. Salasanat voi tallentaa laitteelle, selaimeen tai salasananhallintaohjelmaan. Pääsalasanaa voi säilyttää turvallisessa paikassa kotona tai läheisen salasanahallintaohjelmassa. Jos olet(te) työelämässä, tarkista tarjoaako työnantajasi salasananhallintaohjelmiston koko perheelle.
Haasta muut mukaan
Kiillota sädekehääsi 😇: Jaa tekosi valitsemassasi somessa tunnisteella #kansalaiskyberteko. Voit halutessasi lisätä teon oman tunnisteen, #VAIHTAMALLA PARANEE.

#4 DIGIOIKEUDET
#4 DIGIOIKEUDET
- Digitaaliset kansalaisoikeudet kuluvat meille kaikille. Jokaisella meistä on oikeus päästä nettiin ja hyötyä teknologiasta, ja saada riittävää opetusta sitä varten. Muita digioikeuksia ovat ihmisoikeudet, kuten ilmaisunvapaus, yksityisyys sekä järjestäytymisvapaus, jotka pätevät myös verkkoon. Pohtikaa mitä hyötyä siitä on, että kaikki voivat hyötyä internetistä? Mitä haittaa siitä on, jos kaikki eivät voi hyötyä siitä?
- Joka kolmas netin käyttäjä on lapsi (UNICEF). Lapsilla on erityisoikeuksia! On meidän aikuisten velvollisuus suojella lapsia verkossa. Opi vanhempana lisää: hyvakysymys.fi

- Joka kolmas netin käyttäjä on lapsi (UNICEF). Lapsilla on erityisoikeuksia! On meidän aikuisten velvollisuus suojella alaikäisiä verkossa. Opi vanhempana lisää: hyvakysymys.fi
- Digitaaliset kansalaisoikeudet kuluvat meille kaikille. Jokaisella meistä on oikeus päästä nettiin ja hyötyä teknologiasta, ja saada riittävää opetusta sitä varten. Muita digioikeuksia ovat ihmisoikeudet, kuten ilmaisunvapaus, yksityisyys sekä järjestäytymisvapaus, jotka pätevät myös verkkoon.
- Pohtikaa mitä hyötyä siitä on, että kaikki voivat hyötyä internetistä? Mitä haittaa siitä on, jos kaikki eivät voi hyötyä siitä? Miksi on tärkeää että jokaisella meistä on oikeus yksityisyyteen?
Haasta muut mukaan
Kiillota sädekehääsi 😇: Jaa tekosi valitsemassasi somessa tunnisteella #kansalaiskyberteko. Voit halutessasi lisätä teon oman tunnisteen, #DIGIOIKEUDET.

#5 JÄLJITETTÄVISSÄ
#5 JÄLJITETTÄVISSÄ
- Käykää yhdessä läpi laitteiden ja sovellusten yksityisyysasetukset. Miettikää mitä tietoja sovellukset oikeasti tarvitsevat ja mitä ei ole pakko sallia. Laitteesta ja palvelusta riippuen yksityisyysasetuksista voi rajoittaa mm. pääsyä valokuviin, sijaintitietoon, lupaa käyttö- ja diagnostiikkatietojen käsittelyyn.
- Evästeet keräävät tietoa meistä verkkosivukävijöistä. Miettikää mitä kaikkea tietoa meistä nettiin jää. Miten se voi vaikuttaa meihin vaikkapa 20 vuoden päästä? Miten nettisivuilla voi kieltäytyä ei-välttämättömistä evästeistä?
- Käykää katsomassa millaiset mainosprofiilit Google on teistä tehnyt: myadcenter.google.com. Kannattaako valita personoimattomat mainokset?

- Käykää yhdessä läpi laitteiden ja sovellusten yksityisyysasetukset. Miettikää mitä tietoja sovellukset oikeasti tarvitsevat ja mitä ei ole pakko sallia. Laitteesta ja palvelusta riippuen yksityisyysasetuksista voi rajoittaa mm. pääsyä valokuviin, sijaintitietoon sekä lupaa käyttö- ja diagnostiikkatietojen käsittelyyn.

Kiillota sädekehääsi 😇: Jaa tekosi valitsemassasi somessa tunnisteella #kansalaiskyberteko. Voit halutessasi lisätä teon oman tunnisteen, #JÄLJITETTÄVISSÄ.

#6 VALETIETO-OPPI
#6 VALETIETO-OPPI
- Miettikää yhdessä, miksi meihin halutaan vaikuttaa. Yritykset haluavat saada meidät ostamaan tuotteitaan ja palveluitaan, poliitikot haluavat saada meidät äänestämään. Jos verkkokauppa haluaa myydä tuotetta äideille, mistä se voi päätellä kuka on äiti?
- Valetieto leviää, koska se vetoaa tunteisiin. Jos joku juttu netissä saa aikaan voimakkaita tunteita, kannattaa arvioida onko se totta. Mieti aina onko juttu totta erityisesti ennen kuin tykkäät tai jaat sitä muille.
- Aikuinen voi tarvittaessa auttaa valetiedon tunnistamisessa ja sen raportoimisessa oikealle taholle. Vaarallisesta tai haitallisesta sisällöstä on kannattaa aina kertoa turvalliselle aikuiselle.

- Valetieto leviää, koska se vetoaa tunteisiin. Jos joku juttu netissä saa aikaan voimakkaita tunteita, kannattaa arvioida onko se totta. Mieti aina onko juttu totta, erityisesti ennen kuin tykkäät tai jaat sitä muille.
- Testatkaa onko teistä faktantarkastajiksi: Yle.fi

- Monelle meistä aikuisista disinformaatio voi olla käsitteenä uusi, mutta asiana tuttu. Ennen siitä puhuttiin propagandana. Voisitko oppia jotain läheiseltäsi, kertoisiko hän sinulle jutun propagandasta ennen sosiaalista mediaa?
- Testatkaa yhdessä onko teistä faktantarkastajiksi: Yle.fi
- Kerro läheisellesi että voit tarvittaessa aina auttaa valetiedon tunnistamisessa ja sen raportoimisessa oikealle taholle.
Haasta muut mukaan
Kiillota sädekehääsi 😇: Jaa tekosi valitsemassasi somessa tunnisteella #kansalaiskyberteko. Voit halutessasi lisätä teon oman tunnisteen, #VALETIETOOPPI .

#7 KÖYHÄT RIKOLLISET
#7 KÖYHÄT RIKOLLISET
- Miettikää, miten huijaus tunnistetaan. Usein ne ovat liian hyviä ollakseen totta. Monesti ne leviävät linkeillä viestipalveluissa ja tekstiviestien kautta. Tuntemattomille ei kannata ikinä vastata. Eikä tuntemattomien linkkejä klikata. Tutustukaa: huijausinfo.fi
- Miettikää miten huijaus pysäytetään. Usein verkkorikollinen yrittää ensin kaapata jonkun some-tilin, jotta hän voi esiintyä tilin omistajana ja levittää huijausviestejä tilin seuraajille/kavereille. Miten toimitaan, jos epäilee että kaverin tili on kaapattu? Silloin voi ottaa yhteyttä kaveriin toista kautta. Näin saa tarkistettua oliko viesti aito ja tarvittaessa varoitettua kaveria kaapatusta tilistä. Aina kun epäilee huijausta, siitä kannattaa keskustella turvallisen aikuisen kanssa.
- Miettikää miten huijaus tunnistetaan. Usein ne ovat liian hyviä ollakseen totta. Monesti ne leviävät linkeillä viestipalveluissa ja tekstiviestien kautta. Tuntemattomille ei kannata ikinä vastata. Eikä tuntemattomien linkkejä klikata. Tutustukaa: huijausinfo.fi

- Miettikää miten huijaus tunnistetaan. Usein ne ovat liian hyviä ollakseen totta. Monesti ne leviävät linkeillä viestipalveluissa ja tekstiviestien kautta. Tuntemattomille ei kannata ikinä vastata. Eikä odottamattomia tuntemattomien linkkejä klikata. Tsekatkaa: huijausinfo.fi
- Miettikää miten huijaus pysäytetään. Usein verkkorikollinen yrittää ensin kaapata jonkun some-tilin, jotta hän voi esiintyä tilin omistajana ja levittää huijausviestejä tilin seuraajille/kavereille. Miten toimitaan, jos epäilee että tutun tili on kaapattu? Silloin voi ottaa yhteyttä tuttuun toista kautta. Näin saa tarkistettua oliko viesti aito ja tarvittaessa varoitettua kaapatusta tilistä.
Haasta muut mukaan
Kiillota sädekehääsi 😇: Jaa tekosi valitsemassasi somessa tunnisteella #kansalaiskyberteko. Voit halutessasi lisätä teon oman tunnisteen, #KÖYHÄT RIKOLLISET.

#8 SISÄLTÖVAROITUS
#8 SISÄLTÖVAROITUS
- Pohtikaa, miltä kuvan, videon tai muun nettijutun näkeminen voi tuntua? Yllättäviä tunteita voi olla vaikea sanoittaa. Varsinkin, jos ei ihan ymmärrä mitä näki. Sitä ei tarvitse hävetä. Ei vaikka olisi itse ensin halunnut nähdä sen jutun.
- Kannusta lasta aina kertomaan turvalliselle aikuiselle, jos hän näkee mitä tahansa, mikä jää painamaan mieltä. Aikuinen voi ilmoittaa sisällön palvelun ylläpitäjälle ja/tai poliisille.
- Ikävään sisältöön voi törmätä myös omien kavereiden kautta. Silloinkin kannattaa puhua aikuiselle.
- Jos ikärajoista huolimatta lapsella on pääsy someen, miettikää yhdessä millaiset sisältörajoitukset turvaisivat lasta. Myös hakukoneisiin on mahdollista asettaa sisältörajoituksia (SafeSearch), mutta turvallisinta on rajoittaa pienten lasten pääsyä hakukoneisiin ylipäätään.
- Pohtikaa, miltä kuvan, videon tai muun nettijutun näkeminen voi tuntua? Yllättäviä tunteita voi olla vaikea sanoittaa. Varsinkin, jos ei ihan ymmärrä mitä näki. Sitä ei tarvitse hävetä.
- Kerro nuorelle, että on normaalia, että aikuisten sisällöt kiinnostavat. Vaikka olisi itse ensin halunnut nähdä jonkun jutun, se voi silti olla liikaa. Silloin on tärkeää puhua asiasta aikuiselle.
- Kannusta nuorta aina kertomaan turvalliselle aikuiselle, jos hän näkee mitä tahansa, mikä jää painamaan mieltä. Aikuinen voi ilmoittaa sisällön palvelun ylläpitäjälle ja/tai poliisille.

- Jos nuorella on pääsy someen, miettikää yhdessä millaiset sisältörajoitukset turvaisivat häntä. Myös hakukoneisiin on mahdollista asettaa sisältörajoituksia (SafeSearch).
- Somessa kiertää kaikenlaista sisältöä. Oletteko herkkiä? Miltä teistä tuntuisi, jos näkisitte netissä esimerkiksi väkivaltaista materiaalia?
- Jos käytätte somea, miettikää yhdessä millaiset sisältörajoitukset suojelisivat haitalliselta sisällöltä. Myös hakukoneisiin on mahdollista asettaa sisältörajoituksia (SafeSearch).
Haasta muut mukaan
Kiillota sädekehääsi 😇: Jaa tekosi valitsemassasi somessa tunnisteella #kansalaiskyberteko. Voit halutessasi lisätä teon oman tunnisteen, #SISÄLTÖVAROITUS.

#9 EI JAKOON
#9 EI JAKOON
Tutustu MLL:n tietopakettiin nettikiusaamisesta mll.fi ja juttele lapsen kanssa ainakin seuraavista:
- Toisen kuvan jakaminen vaatii aina luvan. Kenenkään kuvaa tai videota ei jaeta luvatta tai kiusaamistarkoituksessa. Se voi täyttää myös rikoksen tunnusmerkit.
- Alaikäisistä ei suositella jaettavan tunnistettavia kuvia. Kuvista ja videoista voi olla lapselle haittaa aikuisena. Vanhempikaan ei saa jakaa lapsen kuvaa ilman lupaa.
- Toisen laitteen sisältöön koskeminen luvatta on viestintäsalaisuusrikos. Kukaan ei saa siis urkkia kenenkään kuvia ja jos joku toinen näin tekee, siihen pitää puuttua.
Tutustu MLL:n tietopakettiin nettikiusaamisesta mll.fi ja juttele nuoren kanssa ainakin seuraavista:

- Toisen laitteen sisältöön koskeminen luvatta on viestintäsalaisuusrikos – kukaan ei saa siis urkkia kenenkään kuvia ja jos joku toinen näin tekee, siihen pitää puuttua.
- Jutelkaa siitä, että toisen kuvan jakaminen vaatii aina luvan.
- Alaikäisistä ei suositella jaettavan tunnistettavia kuvia. Kuvista ja videoista voi olla lapselle haittaa aikuisena. Isovanhempikaan ei saa jakaa lapsen kuvaa ilman lupaa. Isomman lapsen tapauksessa lupa tulisi pyytää lapselta itseltään.
- Tarkistakaa yhdessä somen julkisuusasetukset ja pohtikaa kenelle jakamanne sisällön kuuluisi näkyä.
Haasta muut mukaan
Kiillota sädekehääsi 😇: Jaa tekosi valitsemassasi somessa tunnisteella #kansalaiskyberteko. Voit halutessasi lisätä teon oman tunnisteen, #EI JAKOON.

#10 OSTA / MYY VERKOSSA
#10 OSTA / MYY VERKOSSA
Alle 18-vuotias voi tehdä ainoastaan merkitykseltään vähäisiä ostoksia ilman vanhemman tai huoltajan suostumusta.
- Tutustu Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeisiin lapsesta kuluttajana: kkv.fi
- Pohtikaa mistä tunnistaa luotettavan verkkokaupan: yle.fi
- Käytetyn ostaminen on ympäristöteko! Alle 15-vuotias saa ostaa nettimarkkinoilta vain yhdessä aikuisen kanssa. Aikuisenkin on hyvä varmistaa, ettei sovi tavaran noutoa pihaltakaan niin, että lapsi on yksin kotona.
Alle 18-vuotias voi tehdä vain merkitykseltään vähäisiä ostoksia ilman vanhemman tai huoltajan suostumusta. 15-vuotias voi jo käyttää itse ansaitsemiaan rahoja merkittävimpiin ostoksiin.

- Käytetyn ostaminen on ympäristöteko! Tarkista kauppapaikan ikäraja ja sopikaa yhdessä pelisäännöt. Nuoren ei tulisi olla yksin kotona kun tuntematon noutaa tavaraa, eikä nuoren tulisi itse mennä noutamaan tavaraa tuntemattoman kodista. Turvallisinta on sopia kaupat esimerkiksi kauppakeskukseen, yhdessä aikuisen kanssa.
Verkosta ostaminen voi helpottaa arkea. Perusjutut kun muistaa tarkistaa, se on myös turvallista.
Pohdi itse tai läheisen kanssa, mitä kaikkea netistä voi ostaa, ja mistä voi tunnistaa luotettavan kaupan? Lue lisää: yle.fi
Turvallisessa verkkokaupassa voi maksaa turvallisesti kortilla todentamispalvelun (MasterCard Secure Code tai Verified by Visa / Visa Secure) avulla, tai tunnetun maksupalveluntarjoajan kautta (esim. MobilePay, Paytrail, PayPal, Klarna, Stripe). Luottokortilla maksaminen on turvallisinta, silloin saat helpommin rahasi takaisin mikäli tulet huijatuksi.
Käytetyn ostaminen on ympäristöteko! Yksin ei kannata olla kotona kun tuntematon noutaa tavaraa, eikä yksin kannata mennä noutamaan tavaraa tuntemattoman kodista. Turvallisinta on sopia kaupat esimerkiksi kauppakeskukseen.
Haasta muut mukaan
Kiillota sädekehääsi 😇: Jaa tekosi valitsemassasi somessa tunnisteella #kansalaiskyberteko. Voit halutessasi lisätä teon oman tunnisteen, #OSTA / MYY VERKOSSA.

#11 KESKELLÄ KYLÄÄ
#11 KESKELLÄ KYLÄÄ
- Miettikää yhdessä, onko lapsella käytössä sellaisia sovelluksia, missä joku tuntematon voisi ottaa lapseen yhteyttä?
- Soveltuko sovellus siitä huolimatta lapselle? Onko asetuksista mahdollista estää tuntemattomien yhteydenotot?
- Kerro lapselle miten toimia, jos joku tuntematon ottaa yhteyttä lapseen. Siitä pitää aina kertoa turvalliselle aikuiselle, vaikka vaikuttaisikin siltä että viesti on toiselta lapselta.
- Jos lapsi löytää turvallista reittiä verkosta jonkun, jonka haluaisi tavata, tapaamisesta täytyy sopia aikuisen kanssa ja se kannattaa sopia keskelle kylää. Ei koskaan omaan kotiin.
- Miettikää yhdessä, mitä sellaisia sovelluksia, missä joku tuntematon voisi ottaa yhteyttä, nuorella on käytössä? Voisiko nuori itse estää näiden sovellusten asetuksista tuntemattomien yhteydenotot?
- Tiedätkö mitä tarkoittaa grooming? Tietääkö nuori? Tutustu esimerkiksi: pelastakaalapset.fi
- Jos nuori löytää turvallista reittiä verkosta jonkun jonka haluaisi tavata, tapaamisesta täytyy sopia aikuisen kanssa ja se kannattaa sopia keskelle kylää. Ei koskaan omaan kotiin.
- Niin somessa kuin deittisovelluksissa voi saada yhteydenoton, joka tuntuu liian hyvältä ollakseen totta. Jos uusi tuttavuus pyytää rahallista apua ennen kasvotusten tapaamista, kyse on todennäköisesti romanssihuijauksesta. Älä lähetä rahaa tai osta lahjoja/lahjakortteja tuntemattomille netissä. Romanssihuijarit voivat olla taitavia, joskus huijari käyttää paljonkin aikaa voittaakseen ensin uhrinsa luottamuksen! Lue lisää romanssihuijauksista: riku.fi
- Uuden tuttavuuden löytäminen ja tapaaminen on ihanaa ja jännittävää. Treffit kannattaa aina sopia julkiselle paikalle “keskelle kylää”, ja kertoa läheiselle, minne on menossa ja miten pitkäksi aikaa.
Haasta muut mukaan
Kiillota sädekehääsi 😇: Jaa tekosi valitsemassasi somessa tunnisteella #kansalaiskyberteko. Voit halutessasi lisätä teon oman tunnisteen, #KESKELLÄ KYLÄÄ.

#12 NOLAA ITSESI
#12 NOLAA ITSESI
Olet todennäköisesti joskus tehnyt jotain sellaista internetissä, mistä et ole ylpeä. Kun kerrot lapselle oman nolon tarinasi ensin, on lapsen helpompi pyytää apuasi pahan paikan tullen. Lisäät myös lapsen turvallisuudentunnetta verkossa jakamalla oman kokemuksesi siitä kuinka asiat järjestyvät ja tekemällä oppii.
Oletko esimerkiksi…
- tullut huijatuksi?
- nähnyt netissä jotain sellaista, mikä jäi kummittelemaan?
- lähettänyt vahingossa viestin väärälle vastaanottajalle?
- jäänyt kiinni vanhemmillesi hölmöilystä netissä
Olet todennäköisesti joskus tehnyt jotain sellaista internetissä, mistä et ole ylpeä. Kun kerrot nuorelle oman nolon tarinasi ensin, on nuoren helpompi pyytää apuasi pahan paikan tullen. Lisäät myös nuoren turvallisuudentunnetta verkossa jakamalla oman kokemuksesi siitä kuinka asiat järjestyvät ja tekemällä oppii.

- jäänyt kiinni vanhemmillesi hölmöilystä netissä?
Olet todennäköisesti joskus tehnyt jotain sellaista internetissä, mistä et ole ylpeä. Kun kerrot oman nolon tarinasi ensin, on toisen helpompi pyytää apuasi pahan paikan tullen. Lisäät myös turvallisuudentunnetta verkossa jakamalla oman kokemuksesi siitä kuinka asiat järjestyvät ja tekemällä oppii.

- postannut jotain someen, mikä on jälkeenpäin kaduttanut?

Kiillota sädekehääsi 😇: Jaa tekosi valitsemassasi somessa tunnisteella #kansalaiskyberteko. Voit halutessasi lisätä teon oman tunnisteen, #NOLAA ITSESI.